Yksinäinen.

Enpä sitten eilen muistanut, että yläkerrassa on talon kone. No, päätin tulla aikani kuluksi kurkkimaan mitä ihmisten alkavaan viikonloppuun kuuluu.

Avauduin erään ystäväni blogissa. Toisaalta kaduttaa, toisaalta tahtoisin selittää paremmin. Olo on ristiriitainen ja ehkä hiukan hämmentynyt tästä äkillisestä tarpeesta saada asiat selviksi.

Mies pippaloissa, toivottavasti kohta matkalla "kotiin". Ikävä häntä. Ja rakkaita ihmisiä, etenkin perhettäni ja ystäviä. Tahtoisin, että miulla olisi täälläkin "oikeita ystäviä", mutta vielä en oo ystävyyssuhteita täällä solminu vaikka kohta kaksi vuotta oon täällä asunu (joko siitä on muka niiii-in kauan?!). Kavereita oon saanu, mutta kaipaan ystävää. Kaipaan ihmistä, jonka kanssa jakaa tunteet ja ajatukset kasvotusten. Kaipaan olkapäätä, jota vasten itkeä jos siltä tuntuu. Kaipaan ihmistä, jonka kanssa nauraa niin että vatsaan sattuu.

Ystävyyden kehittyminen kestää kauan. Tai ainanki miun mittapuulla, sillä oon ihan mielettömän malttamaton ja tahtoisin kaikki tyylillä "nyt heti eikä huomenna".

"Kaipuu" on sanana outo. Samoin "ikävä". Kuinka voi ikävöidä jotakin, jota ei vielä ole? -Ikävöin silti.


Ps. En malttanut odottaa, että saan Mustemaailman luetuksi, joten tulin tuossa viikolla aloittaneeksi Kadonneen symbolin lukemisen ja mitä luultavimmin saan sen päätökseen tämän viikonlopun aikana.