Viime viikolla tuli
Du & Jag -lastenvaatekerhon tutustumispaketti. En ole vielä päättänyt, että pidänkö noista vaatteista vai en. Paketin aion kuitenkin pitää. Onko kenelläkään kokemuksia ko. kerhosta? Meille tuli mainos kerhosta ja netin kautta etsin lisätietoa (mm. kerhon kotisivuilta). Ajattelin katsoa, että minkälaisia vaatteita sieltä tulee ja jos eivät pidemmän päälle miellytä niin ainahan sieltä voi sanoa itsensä irti.
Tutustumispaketista löytyi 74/80 -kokoa olevat body, tunika, housut ja mekko.
Ja tänään tuli
Suuren suomalaisen kirjakerhon maaliskuun kuukaudenkirja, joka on Dan Brownin Kadonnut symboli. Odotan innolla, että pääsen aloittamaan tuon kirjan lukemista. Tekisi mieli aloittaa heti lukeminen, mutta yritän malttaa mieleni, sillä edellinen kirja (Mustemaailma) on vielä pahasti kesken. Oon meinannut monesti tuon Kadonneen symbolin tilata kirjakerhosta, mutta onneksi oon malttanut mieleni. Nyt kun se oli kuukaudenkirjana niin sen sai hiukan halvemmalla kuin normaalisti.
Ps. Mikäli jollakulla on kiinnostusta liittyä tuohon Suureen suomalaiseen kirjakerhoon, niin voisi vinkata tännepäin ;) Oon yrittänyt jotakuta saada siihen liittymään, sillä viimeeksi ystävänsä mukaan saajalla oli mahdollisuus Muumi -lakanoihin, joita oon jo pitkään himoinnut ♥
5 kommenttia:
Mie voisin itseasiassa harkita liittymistä tuohon, koska en oo tyytyväinen Bookavenueen, jossa oon nyt. Jos hinnat on edullisemmat (niin kuin varmaan onkin), niin voin liittyä vaikka heti :D
Miulla ei oo minkäänlaista hajua hintojen eroavaisuuksista, mutta voisin kuvitella, että SSKK:lla olisi hiukan halvemmat hinnat. Itse oon ollut kerhossa kesästä asti ja oon tykänny :) Kuukaudenkirja maksaa yleensä 20-25 euroa, joka siis sisältää postimaksun, joten on miun mielestä ainanki ihan hyvän hintanen :) Välillä oon sitten tilannu samaan pakettiin muutakin. Kunhan löytäisin jostakin sen lomakkeen, jolla kaverin voi pyytää mukaan.. Ollaan ehkä pääsiäispyhiksi tulossa sinnepäin, joten vois sitten katsella, mikäli meillä vaan on aikaa nähdä ja sattuu aikataulut yhteen (?) :)
Voin liittyä siun kautta :) Pääsiäisenä ollaan näillä näkymin Nastolassa.
No höh. Olisin tarvinnu siuta täyttään sitä lippulappusta, ko siun pitäis valita aloituspaketin kirjat.. Tietysti voihan sen tehdä vaikka puhelimitse :)
Nii voi. Katellaan sitä jossain vaiheessa :)
Lähetä kommentti