Suuri Pieni Maailmani
-blogi kertoo nuoresta äidistä, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen ts. bipolaarinen mielialahäiriö. Historiaan mahtuu
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.

torstaina, maaliskuuta 04, 2010

Suuri pieni maailmani.

Olin jo jonkun aikaa miettinyt uuden blogin tekemistä, kun todellinen innostus tekemiseen löytyi. Tahdoin tehdä uuden blogin, joka tavallaan kuvastaisi "uutta elämääni" (tai ehkä pikemminkin uutta elämäntilannettani). Maailma ympärillämme muuttuu koko ajan, mutta viimeisen puolentoista vuoden aikana se on muuttunut erityisen paljon itseni ympärillä, koskettaen aivan eri tavalla kuin ikinä ennen. Joku ehkä Odotuspäiväkirjaani lukeneena tietää, että tulin yllättäen raskaaksi ja se muutti koko maailmani. Raskaus oli odotettu ja toivottu, mutta silti se tuli hiukan yllättäen. Nyt tyttären ollessa 9-kuinen en voi edes ajatella elämää ilman häntä. Toinen maailmaani mullistanut asia oli naimisiin meno ja sukunimen vaihdos. Oli hiukan shokki, kun papin lausuessa aamenta tajusi, että tässä se elämän toiseksi suurin käännekohta nyt on eikä tältä tieltä ole paluuta. Kaikista vastoinkäymistä huolimatta en kadu päätöksiäni.

"Suuri pieni maailmani" on siis jatkoa edelliselle "Suuri pieni elämäni" -blogille ja kertoo nykyisestä "uudesta elämästäni", johon kuuluu kaiken entisen lisäksi oma tytär ja aviomies. Yritän jakaa ajatuksiani mahdollisimman usein eli silloin kun viitsin, jaksan ja muistan :)

Ei kommentteja: