Melankolinen maanantai.

Eilen illalla hampaita pestessä tajusin, että viikonlopun aikana olin ainanki muutaman kerran puhunu ihan höpöjä. En mitenkään tarkoituksellisesti vaan aivan täysin ajattelematta. Itse asiassa ko. hetkenä en oo ajatellu juurikaan mitään vaan oon tavallaan ollut "irtaallaan ruumiistani" ja jossakin aivan muualla. En muista näistä hetkistä kovinkaan paljoa, vaan enemmänkin miulla on tunne että oon puhunu ihan jotakin muuta mitä oon meinannu. Huolestuttavaa.. Meneekö tämä väsymyksen, alauloisuuden ja jonkunnäköisen päällä olevan masennuksen piikkiin, vai mistä tää johtuu? Vähänkö oikeasti on epäluuloinen ja kammottava olo, kun ei muista että onko oikeasti sanonut niin kuin muistaa vai onko tullut puhuttua enemmänkin höpöjä... Keneltäkään paikalla olijoista en kehtaa rueta asiaa tiedustelemaan, koska en tahdo antaa itsestäni aivan täysin pöhköä kuvaa vaikka toisaalta oon sen jo tainnut tehdä.. Huomisaamuna pitää soittaa MLT-hoitajalleni ja varata aika jo pelkästään tämän takia, mutta myös toissaviikkoisen peruuntuneen ajan takia.

Pikkuneiti on päiväunilla ja mie hiipparoin tänne yläkerran koneelle. Tarkoituksena oli katsastaa koko kameran sisältö läpi, muokata muutamia kuvia ja laittaa tänne, mutta en taida jaksaa. Tähän koneelle en viitsi hirveästi jättää mitään kesken, kun ei ole omani, mutta toisaalta kyllä tekisi mieli jo tuon kuvanmuokkausohjelman takia.. Ehkäpä muutan vielä mieltäni.

Lauantai meni tosiaan liikenteessä. Käytiin Suonenjoella raksalla, kaverin luona istuskelemassa ja ajettiin Suonteelle toisten kaverien luokse. Käytiin välillä Pieksämäellä Citymarketissa ja jäätiin Suonteelle iltaa istumaan. Miehet saunoivat ja syötiin omatekoista pitsaa. Oli mukava istua iltaa kavereiden kanssa, vaihtaa kuulumisia ja juoruta. Edellisenä yönä en nukkunut montaakaan tuntia, joten olin aika väsynyt koko päivän, mutta silti oli kivaa.

Raksalta tuli otettua tuoreita kuvia ja toivottavasti tännekkin saisin laitettua kuvapäivitystä. Facebookkin pitää ainankin laittaa, jotta tahtovat (mm.äitini) pääsevät näkemään remontin edistymistä. Viime näkemiseni jälkeen oli laitettu tapettia seinään ja olohuoneen puolipaneelit oli käsitelty vahalla. Näytti oikein hyvältä ja taas tuli hirmuinen koti-ikävä. Toivotaan, että kuukauden sisällä päästäisi omaan kotiin.

Huomenna tiistaina on aika pankkiin ja asiat alkaa edetä. Mitä luultavimmin saadaan lisärahoitusta ja remonttia voidaan jatkaa täysillä eteenpäin. Jos/kun rahoitusta tulee niin menee pääsiäisviikonlopun suunnitelmat uusiksi. Alunperinhän mein oli tarkoitus mennä Imatralle, koska miehellä on töistä pitkät vapaat. Mitä ilmeisimmin joudutaan reissua lykkäämään myöhemmäksi kevääseen (tai mahdollisesti jopa kesään), sillä meidän pitäisi hommata keittiöön, vessaan ja kylpyhuoneeseen kaakelit, ja tarkoitus kaakelikaupoilla olisi käydä mahdollisimman pian. Sopiva ajankohta tähän olisi ensi lauantaina, joteeeen.. Onneksi ihmiset Imatralla ymmärtävät, että tahdotaan päästä omaan kotiin mahdollisimman pian. Sitäpaitsi, jos viikonloppuna mentäis Imatralle niin todennäköisesti koko viikonloppu menisi miettiessä mitä kaikkea voisi sillä hetkellä tehdä raksalla, joka taas pilaisi koko reissun. Me neidin kanssa voidaan toki lähteä käymään Imatralla melkein milloin vain kaksin ja tarkoitus olisikin keväämmällä tehdä viikon pituinen reissu ilman miestä. Ja kesällähän pääsee käymään kunnolla, kun miehellä on kesäloma (tosin tätäkin reissua rajoittaa, jos saan töitä). Sekä kun päästään kotiin niin ihmiset voivat vierailla mein luona. Pääasia tällä hetkellä on kuitenkin päästä omaan kotiin ja mahdollisimman pian tottakai. Tiedän, että Imatran päässä on ihmisiä, jotka eivät voi ymmärtää sitä minkä takia ei voida sinne nyt mennä, mutta se taas ei ole minun ongelma. Jos ei ymmärrys riitä niin sille ei voi minkään. Mielestäni ihmiset, jotka tätä eivät osaa ymmärtää eivät myöskään kuulu lähipiiriini. Täällä appilassa asumisen aikana (sekä raskaana ollessa että neitisen syntymän jälkeen) on ollut hyvin helppo erottaa oikeasti tärkeät ihmiset ei-niin-tärkeistä-ihmisistä, mutta se nyt tästä aiheesta.

Kadonnut symboli -kirja alkaa olla loppumetreillä. Oisin saanut sen luettua loppuun viikonlopun aikana, mutta launtaina tuli oltua koko päivä liikenteessä ja eilinen meni juhliessa kälyn syntymäpäiviä (vaikka täyttääkin vasta 1.4.), joten eipä jäänyt juurikaan aikaa lueskella. Eilen illalla nukkumaan käydessä oli kuitenkin aivan pakko hiukan raottaa kirjaa lukea "muutama sivu", mutta kirja tempaisi mukaansa ja tunnin verran luin. Sitten oli aivan pakko lopettaa ja päästä nukkumaan vaikka kirja alkoi olla ratkaisevassa kohdassa. Nyt kutkuttaa jatkaa lukemista, mutta tiedän, että kun lukemisen aloitan niin en enää malta lukea sitä pätkissä vaan tahdon ahmaista lopun kerralla. Ehkäpä jatkan lukemista illalla pikkuneidin käytyä yöunille ;)

Nyt lähden käymään suihkussa (klo.13:24). Toisaalta tekisi mieli olla hela dagen yöpaidassa, kun kukaan ei oo moittimassa tai katsomassa arvostelevasti (miehen veli lähti eilen muutamaksi päiväksi Jyväskylään ja tulee ilmeisesti vasta keskiviikkona. Jee, Saadaan olla pikkuneidin kanssa kahdestaan päivät, mutta toisaalta on hiiiukan outoa, kun talo on niin hiljainen. Iloitsen silti :D), mutta ehkä olisi ihan fiksua silti käydä suihkussa ja laittaa vaatetta päälle. Saattaisin keretä juuri ja juuri käydä suihkussa ja etsiä itselleni vaatteet, kun neitinen herääkin jo päiväunilta.


Ps. Vähänkö oli eilen mukava puhua kunnolla erään ystävän kanssa puhelimessa. Pitkäänpitkään aikaan ei olla kunnolla puhuttu ja vihdoinkin saatiin viikonlopun aikana hiukan asioita selvitettyä, joka puhdisti huomattavasti ilmaa välillämme. Ehkä (ja toivottavasti) jatkossa kaikki olisi hänen kanssa helpompaa.