Tänään oli ulkona aivan jär-kyt-tä-vän huono ilma! Aurinkoa ei näkyny missään ja taivaalta tippui vettä. Eilen ja toissapäivänä oli sentään niin hyvät ilmat, että molempina päivinä oltiin tyttösen ja koiran kanssa ulkona pulkkailemassa. Toivottavasti viikonloppuna olisi aurinkoista niin pääsisi miehenkin houkuttelemaan ulkoilmaan.
Oli tarkoitus tuossa viikonlopun korvilla päivitellä blogia ja kertoa mein asumistilanteesta, mutta yllättäen en sitten joutanut koneella paljoa olemaan, joten jospa nyt kertoisin pääpiirteittäin mein tilanteen. Elikkä ollaan prinsessaisen syntymästä asti (kesäkuulta) asuttu appivanhempien katon alla, jossa majailee mein lisäksi myöskin miehen veli, 22, ja sisko, 17. Eli aikalailla on tämän talon neliöt täytettynä, kun meidän mukana tuli vielä kissa ja koirakin (entisestään talossa kissa ja kesällä vielä oli koirakin). Syy, jonka takia tänne muutettiin oli, että meillä kotona alkoi kesällä hurjaakin hurjempi ja suuri remontti. Koti on 1909 valmistunut vanha omakotitalo (rakennettaessa hirsinen, myöhemmin laudoitettu), joka on ennen miehen omistusta ollut jonkin vanhan mummon omistuksessa, joka ei oo ilmeisesti hirmuisesti minkäänlaista remonttia siellä ikinä tehnyt. Mies osti tämän talon vuonna 2005, josta lähtien siellä on pienesti remontoitu aina kun rahatilanne sen on sallinut. (Selvityksenä, mie oon tullut kuvioihin vasta vuonna 2008.) Nyt sitten viime kesänä tosiaan alkoi ihan kunnolla tapahtua. Ulkolaudoitukset meni kaikki uusiksi, sisältä purettiin aika paljon pois. Aiemmin mies oli laajentanut taloa kahdella makuuhuoneella ja kesällä laajennusta tuli keittiön verraan lisää. Myöskin uudelle eteiselle on tehty pohjat, samoin terassille. Mökki tulee olemaan aika erinäköinen valmistuessaan kuin mitä se oli vielä vuosi sitten. Alunperinhän oli tarkoitus, että ollaan täällä appilassa kesä ja syksyllä päästään jo omaan kotiin muuttamaan. Näin ei kuitenkaan käynyt ja seuraava etappi oli joulu. Todellakin toivoin, että oltais omaan kotiin jouluksi päästy, mutta turha toivo sekin. Siitä seuraava etappi oli helmikuu, mutta sitten ilmeni ongelmia, joita selvitellään edelleenkin (mm. rahoitusongelma). Nyt remontti on ollut virallisesti jäissä kohta kolme viikkoa ja ensi viikolla pitäisi taas alkaa tapahtua. Asiaa on vielä hidastanut se, että pankinjohtaja on ollut kahden viikon lomalla (juuri sopivalla hetkellä!) ja asiat siellä päässä ei oo edenny yhtään minnekkä tämän takia.
Remontti on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että.. Olohuoneesta ja keittiöstä puuttuu maalit/tapetit sekä lattialta matto. Keittiöstä puuttuu kalusteet. Vessasta puuttuu lattiamatto/-laatat, seinäpinnoitteet (maali/tapetti) sekä kalusteet. Kylpyhuoneesta puuttuu kaikki laatat ja kalusteet. Eteisaulasta puuttuu kivilaatat lattiasta ja seinien pystypaneleista maalit/lakat. Saunassa on tällä hetkellä vain seinät, loppu tulee ensi kesänä, sama ulkoeteisessä. Makuuhuoneet on tosiaan jo valmiina. Paljosta ei olisi enää kiinni, jotta sinne pääsisi asumaan.
Nyt ollaan 9 kuukautta täällä oltu ja elelty. Täytyy sanoa, että jos tästä selviän hengissä niin selviän mistä vaan ja tämä ajatus on aika pitkälle kantanu miuta täällä. En suosittele kenellekkään kokeiltavaksi vastaavaa. On nimittäin ollut aikamoinen kokemus.. Välillä on päitä hakattu yhteen anopin kanssa, mutta ei kuitenkaan niin pahasti, että pihalle oltaisi lennetty, onneksi. Anoppi on aikamoinen suustaan ja melko tempperamenttinen luonteeltaan. Itse taas sanon mitä ajattelen, mutten ajattele mitä sanon, joka tuo välillä vaaratilanteita anopin kanssa. Ihmeen hyvin ollaan silti pärjätty. Monesti oon ollu kiitollinen siitä, että täällä nurkissa on muitakin miun ja anopin lisäksi, jotka tulevat kuuman paikan tullen heittämään vettä niskaan. Miulla on pää meinannut levitä täällä useampaan otteeseen, sillä miullahan ei ajokorttia ole (en ole aikanani sitä tullut ajaneeksi) ja oon aivan toisten armoilla kyyditysten suhteen. Täältä on lähimmälle kylälle ja kauppoihin matkaa 7km. Ollaan siis maalla, jossa on tilaa ja ilmaa hengittää. Vaikka me ei itsekkään mitenkään kovin isossa kaupungissa asuta (Pohjois-Savossa Kuopion kupeella, Suonenjoella) niin silti välillä kaipaisi ihmisiä enemmän ympärille. Odotan, että pääsen omaan kotiin, omaan rauhaan ja päästään elämään "normaalia perhe-elämää", jota ei olla vielä päästy ollenka kokeilemaan. Onhan se kiva, että täällä on auttavia käsiä lähellä, mutta rajansa kaikella ja miulla alkaa pikkuhiljaa tulla ne rajat vastaan. Silti vaan jotenkin saan itseni pidettyä kasassa, sillä välillä tekisi mieli mennä ulos ja kiljua niin kovaa kuin kurkusta lähtee. Voitte varmasti kuvitella, että alkaa pikkuhiljaa ahdistaa, kun ei täällä voi olla samallalailla kuin omassa kotona. Ei voi olla koko päivää yöpaidassa, ei voi pyytää ystäviä kaukaa käymään silloin kun huvittaa, ei voi riidellä miehen kanssa "täysillä" vaan aina pitää hyssytellä. Huoh. Ehkä tämä tästä joskus. Toivottavasti.
Ps. Lähipäivinä (jahka kerkiän) olisi tarkoitus laittaa kuvaa raksalta niin saa enemmän osviittaa missä mennään.
3 kommenttia:
Huh, onpa todellakin ollut kasvattava kokemus tuo teidän asumismuoto. Mulla ei hermot kestäisi kahta päivää pidempään:) Hyvä puoli on se, että väkisinkin ootte varmaan tulleet aika läheisiksi suvun kesken, niin hyvässä kuin pahassa.
Toivottavasti pääsette pian omaan kotiin. Kuulosta ihanalta tulevalta kodilta tuo teidän remonttikohteenne!
Kyllä on ollu kasvattava kokemus. En olis ikinä uskonu, että kestän näinkin kauan olla täällä järissäni, mutta suhteellisen järissään on pysytty (ainanki vielä toistaiseksi) :D Kerran miehelle vitsailin, että seuraavaksi voitais mennä miun kotipuoleen samanlaiseksi ajaksi, mutta ehdotus ei juuri saanut kannatusta. Meillä nimittäin kotona 5 lasta nurkissa pyörimässä sekä äidillä aika omalaatuinen mies, josta oma mieheni ei niin välitä (ei kuulemma jaksa kuunnella sen juttuja). Eli meillä kotona kyllä hälinää ja ihmisiä riittää ympärillä, ja siellä mies tulisi hulluksi alle kahdessa viikossa :D
Kunhan joskus (toivottavasti tällä vuosituhannella) päästään kotiin niin voin sanoa, että tuun nauttimaan kotona olosta. Ei varmana muutamaan viikkoon tuu mihinkään lähdettyä, varsinkaan anoppilaa ei varmasti tuu ikävä :D Oonkin miehelle jo sanonu, että kun kotiin päästään niin ainanka kuukauteen en tahdo anoppia nähdä ja sen jälkeenkin meillä saa tulla käymään, mutta minuu ei vähään aikaan saa tänne raahattua :D Ehkä aika ilkeetä, mutta rajansa kaikella, kuten ehkä ymmärtää? :D
nup_pu kommentoi:
Edelleenkin kyllä ihmettelen sitä, että miksi työ ette oo vuokrannu jotain asuntoa täksi ajaksi? Kyllähän sie silloin joskus selitit, että J ei halua ym. mutta kyllä miusta olisi reilua siuta ja neitiä kohtaan, että J joustaisi "periaatteistaan". Mie (ja tosi moni muukin) oon huolissani ollut koko ajan siun jaksamisesta siellä.
---------------------------------
Poistin siun kommentista nimiä, joten en voinu sitä suoraan julkaista, koska en yksinkertaisesti tahdo.
Yksinkertainen syy tähän, vuokralla asuminen maksaa. Vuokra-asunto oli harkinnassa, mutta tämän hetkisillä tuloilla meillä ei oo yksinkertaisesti ollut varaa minkäänlaiseen vuokraamiseen. Ja täällä asuminen on itseasiassa ollut yllättävän helppo (ja voisi jopa sanoa, että käytännöllinen) ratkaisu. Tänne appilaan muuttaminen oli loppujen lopuksi yhteinen päätös vaikka aluksi sitä vastustinkin. Itse oon myöskin ollu välillä huolissani omasta jaksamisestani, mutta hyvin täällä on pärjätty. Kiitos silti huolenpidosta.
Lähetä kommentti