Suuri Pieni Maailmani
-blogi kertoo nuoresta äidistä, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen ts. bipolaarinen mielialahäiriö. Historiaan mahtuu
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.

maanantaina, huhtikuuta 12, 2010

Viikonlopun kuvasatoa.

Kuvat perjantailta ja lauantailta. Sunnuntai meni raksalla ja Suonenjoella ollessa, ja raksapäivitys tulee myöhemmin.

Papan karvahatut kokeilussa.

Papan tanssikengät kokeilussa.

Meillä pusitellaan kesken syömisen.

Tutti on aina silloin tällöin ja toisinaan hyvä juttu.

Lauantai-iltana katseltiin kun isi puuhaili traktorin renkaiden kanssa.

Isi laittamassa ilmaa ko.renkaisiin.

Koirakin tahtoi olla kuvattavana.

Lauantai-iltana vahasin ja siistin kulmat näillä eväillä.

5 kommenttia:

Sanna Viherlehto kirjoitti...

Oliko tuo Ben&Jerrys Half baket millainen jäätelö? Oon kaupassa tuota katsellu, mutta vielä en ole uskaltanut maistaa :)

Regret kirjoitti...

Suklaa- ja vaniljakermajäätelöä, jossa brownien ja suklaapikkuleipätaikinan palasia. Oli hyvää vaikka luulin kaupassa ollessani ostavani sitä normi pikkuleipätaikinajäätelöä. Nopeasti vaan otin sen pakastealtaasta ja sitten kotona ihmettelin, kun oli niin eri näköistä ja makuista koko jäätelö :D Voin suositella vaikkakin oma lemppari on edelleen se normipikkuleipätaikinajäätelö.

Sanna Viherlehto kirjoitti...

Pitääkin varmaan kokeilla. :)

Mari kirjoitti...

Ihanan pirtsakka prinsessa, yhtä hymyä joka kuvassa :)

Hauva on ihanuus! :)

Regret kirjoitti...

Meillä alkaa aina hirmuinen poseeraaminen, kun kameran kaivaa esille. Tyttö on siis oikea linssilude,eli en ole montaa känkkäränkkäkuvaa saanut :D

Pitääkin käydä kurkkimassa myöskin siun blogia :)