Suuri Pieni Maailmani
-blogi kertoo nuoresta äidistä, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen ts. bipolaarinen mielialahäiriö. Historiaan mahtuu
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.

lauantaina, huhtikuuta 10, 2010

Applen iPhone kokeilussa.

Sain mieheltä tämän "lelun" kokeiluun ja päätin tulla laittamaan jonkinmoista tekstin pätkää tänne (siis surffaan nyt tällä "lelulla" netissä). Puhelimen näppäimistö melko jännä, sillä käytännössähän tässä ei varsinaista "näppäimistöä" ole vaan "kirjainliuska", joksikin tätä mieluummin kutsuisin, on näytössä. Tää puhelinhan on kosketusnäytöllä toimiva ja miun mielestä sen takia aikamelko jännä. Kerran aiemmin olen kosketusnäytöllistä puhelinta kokeillut ja oli aika mielenkiintoista :D Mutta nyt alan tutustua puhelimen muihin ominaisuuksiin ja postaan myöhemmin lisää ko.vempaimesta.

Ei kommentteja: