Suuri Pieni Maailmani
-blogi kertoo nuoresta äidistä, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen ts. bipolaarinen mielialahäiriö. Historiaan mahtuu
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.

torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Kumisaappaat.

Miulla ei oo olemassa minkäänlaisia kumisaappaita ja jälleen näin kevään tullen oon alkanu sellaisista haaveilemaan. Netistä oon muutamia katsonut, mutta jälleen kerran oon alkanu saada tuntemuksia "kehtaanko sittenkään ostaa saappaita?", "tuleeko niitä varmasti käytettyä?", "paljonko viitsin uhrata kumisaappaisiin?" jnejne. Nyt parin vuoden ajan jokaikinen kevät ja syksy saan ahaa-elämyksen kumisaappaista ja alan saada vastaavia tuntemuksia. Ja silti kaikesta huolimatta tiedän kuinka hyödylliset, kätevät ja tarpeelliset kumisaappaat ovat.

 
Huuto.netissä oli ihanat Marimekon pirput parput -saappaat ja laitoin niistä oman tarjoukseni. Kohde sulkeutuu sunnuntaina ja jää nähtäväksi saanko mie vai joku toinen ne. Tästä pääsee huutokohdetta katsomaan, jos ketään kiinnostaa.

Katsoin täältä seuraavanlaisia saappaita ja nuo ensimmäiset olisivat niiiiii-in ihanat <3 Jos en huuto.netistä saa pirpuparpuja niin tilaan nuo. Tosin voihan se olla, että tilaan nuo ihanuudet siitäkin huolimatta ;D



3 kommenttia:

Sanna Viherlehto kirjoitti...

Nuo vihreäsiniset saappaat ovat älyttömän ihanat! Miekin voisin tuollaisia käyttää :) Ei noissa muissakaan valittamista ole ^^

Unknown kirjoitti...

Meillä on myynnissä tuota kukkasaapasta, tosin taitaa olla jäljellä enää kokoa 41 ja se on sulle varmaan iso...?

Regret kirjoitti...

MarJa: Jep, oikein arvattu :D Miun jalka on kokoa 38-39. Pitäisikin tulla katsastamaan tein kumpparivalikoima.