Suuri Pieni Maailmani
-blogi kertoo nuoresta äidistä, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen ts. bipolaarinen mielialahäiriö. Historiaan mahtuu
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.

tiistaina, huhtikuuta 13, 2010

Prinsessalle uutta.

Eilen saapui viimeviikolla tekemäni Linus&Lotan tilaus. Paketti (tai ennemminkin pussi) sisälsi alekorista löydetyn t-paidan kokoa 80 ja kahdet sukkikset, molemmat kokoa 80-86. Sukkikset on mein neitiselle vielä jonninaikaa reilut, mutta nopeastihan tuo tyttö kasvaa :) Meinasin tilata koon 74-80 sukkiksia, mutta valikoima oli niin huono, että se jäi. Pitää siis etsiä välikokoa jostakin muualta tai käydä "oikeassa kaupassa" etsiskelemässä.

Kuvasta tuli näköjään hiukan punakka,
pohjaväri oikeasti on valkoinen.

Molemmat sukkikset on kivan väriset.


 Ps. Huomasin, että miun blogilla on jo kahdeksan! lukijaa. Vau! Piristi päivää.

2 kommenttia:

Sanelma kirjoitti...

Suloinen pallopaita ja nättejä sukkiksia:)

Gini kirjoitti...

Ihania vaatteita! :3