Suuri Pieni Maailmani
-blogi kertoo nuoresta äidistä, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen ts. bipolaarinen mielialahäiriö. Historiaan mahtuu
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.

maanantaina, toukokuuta 17, 2010

Näärännäppyjä ja luomirakkuloita.

Edellisen postauksen kommentit piristivät kummasti ja näyttivät, että tunnelin päästä kajastaa valoa. Olin nimittäin aika toivottomassa tilassa tän miun silmän kanssa ennen noita kommentteja. Kommenttien siivittämänä lähdin googlettamaan ja löysinkin Terveyskirjaston sivuilta aihetta käsittelevän artikkelin. Ilmeisesti tällaiset silmävaivat ovat aika yleisiä, mutta niistä ei vaan puhuta, joka on suuri harmi. Taidan suosiolla soitella jo huomenna terveyskeskukseen ja varata ajan keskiviikoksi. Jos tuo patti nimittäin oikeasti on joku näärännäppy niin olisi kiva saada pikimmiten antibioottikuuri niin pääsisi tästä eroon.


Oireet ja syyt
Näärännäppy (hordeolum) on äkillinen silmän ylä- tai alaluomen talirauhasen tulehdus. Luomen reunaan tai luomen sisään kehittyy melko nopeasti aristava, turvonnut kohta, jossa on punoitusta ja josta voi valua märkääkin. Punoitus ja turvotus voivat levitä koko luomeen, joka aristaa räpyttäessä.
Luomirakkula (chalazion) voi seurata näärännäppyä. Se on luomirauhasen tulehduksen, joka johtuu luomen rauhasen tukkeumasta. Luomirakkulasta puuttuvat äkillisen tulehduksen punoitus ja turvotus. Luomeen ilmaantuu näärännäpyn jälkeen tai joskus ilman ennakoivia oireita vähitellen suureneva, kovan tuntuinen patti. Se on yleensä kivuton, aristamaton ja rajoiltaan selvästi tunnettavissa. Luomirakkula on talieritteen ja tulehdussolujen täyttämä. Luomirakkulasta on erillinen artikkeli, ks. Luomirakkula.
 
Itsehoito  
Nääränäppy vaatii yleensä hoitoa antibioottitipalla. Sitä ei kannata ruveta puristelemaan, jotta tulehdus ei leviäisi. Luomirakkula taas paranee yleensä itsestään muutaman kuukauden kuluessa.
 
Milloin hoitoon
Selvästi punottavaa ja turvonnutta silmäluomea on syytä käydä näyttämässä lääkärille. Hoidoksi usein riittää antibioottia sisältävä silmävoide, mutta joskus luomen märkäpesäke voidaan joutua avaamaan.
Mikäli luomirakkula ei häviä noin kolmessa kuukaudessa tai se aiheuttaa jatkuvaa haittaa esimerkiksi painamalla silmää, on syytä hakeutua lääkäriin rakkulan tyhjentämiseksi. Kortisoniruiske rakkulaan saattaa myös olla tehokas.
Luomirakkula on lasten ja aikuisten tauti. Jos silmäluomiin ilmaantuu myöhemmällä iällä luomirakkulaa muistuttava kyhmy, lääkärin tarkastus luomikasvaimen poissulkemiseksi on tarpeen.


Artikkeli löytyy myös täältä.

Ei kommentteja: