Äitienpäivä.

Blogissa on ollu melko hiljaista viimeisen viikon aikana, sillä oon ollut hirmuisen väsynyt eikä aikaa kirjoittamiseen ole ollut. Tiistaina ja perjantaina oltiin koko päivä neitisen kanssa Suonenjoella, joka tarkoittaa sitä että niinä päivinä herättiin 06:15, kyyti lähti 07:00 ja kyyti takaisin lähti Suonenjoelta 16 jälkeen. Pitkiä päiviä enkä oikeen oo vieläkään niistä "toipunu". Jospa se tästä kuitenkin ja jaksaisin lähipäivinä jotakin kirjoitellakkin. Kuviakin olisi kamera puolillaan, joita tänne voisi laittaa kunhan saa aikaiseksi.

Ihanaa valkoista -blogin Hyvän äitiyden mitta? -tekstin siivittämänä lähdin itsekkin pohtimaan, että milläkö hyvä äitiys mitataan. Miten mitataan, että joku toinen on parempi äiti kuin toinen? Millä perusteella ihminen tuomitaan huonoksi äidiksi, kun taas joku toinen aivan samanlainen äiti lasketaan hyväksi äidiksi?

Meillä on täällä appilassa juhlittu tänään anopin äitienpäivää, mutta itse en ole saanut minkäänlaista muistamista osakseni. Kukaan ei ole onnitellut, en ole saanut kukkia enkä muitakaan "lahjuksia". Kälyn kanssa jopa eilen leivottiin tänne äitienpäiväkakku, josta siitäkään ei ole tullut kiitosta. Neljältä ihmiseltä oon saanut äitienpäivätoivotukset, joista yksi on ollut mein ukko, jonka kanssa ei olla juurikaan tekemisissä saatika väleissä. Miusta on aika paljon, että hää muistaa onnitella! Jollakin tavalla oon erittäin katkera, ettei minuu olla muistettu, mutta sitten taas toisaalta mietin, että onko miula oikeus olla katkera tällaisesta asiasta? Tyttö ei osaa vielä toivottaa hyvää äitienpäivää eikä miehen velvollisuus ole sitä tehdä. Silti olisin iloinen, jos mies olisi edes muistanut toivottaa aamulla "Hyvää äitienpäivää" tai kysynyt "miltä tuntuu olla äiti äitienpäivänä?", mutta kun ei niin ei.. Mies on ottanut kannan, että koska en ole hänen äitinsä niin hän ei miuta myöskään muista.

Minua ei kyllä muisteta miehen osalta myöskään nimipäivänä, eikä naistenpäivänä, ja juuri ja juuri syntymäpäivänä. Itse taas tykkään muistaa miestä tytön puolesta isänpäivänä, syntymäpäivänä tottakai ja nimipäivänäkin, sillä meillä kotona on muistettu sankareita myös silloin pienilla kahvituksilla. Onko miun tottumukset vaan yksinkertaisesti niin outoja ettei mies osaa muistaa? Itse teen toiselle sen mitä tahtoisin tehtävän itselleni, joten tottakai muistan miestäni vaikkei mies mitään muistamisia tahtoisikaan. En ymmärrä miksei mies voi muistaa miuta vaikkei tahdokkaan itseään muistettavan.

Tää päivä on siis mennyt sekä sään että fiiliksen puolesta ankeissa merkeissä.  Mitä pidemmälle päivä on kulunut niin sitä enemmän oon katkeroitunut ja tummia pilviä kerääntyny pään yläpuolelle. Oon surullinen sekä ehkä alakuloinenkin. Ja kaiken keskellä jaksan miettiä, onko miulla oikeus olla katkera ja surullinen vai oonko vaan yksinkertaisesti tyhmä, joka odottaa liikoja?


Kaikesta huolimatta tahdon toivottaa Hyvää Äitienpäivää kaikille niille, jotka itsensä äidiksi tuntevat ♥ Muistakaa muistaa välillä myös itseänne, sillä te todellakin ansaitsette sen.


Edit: Mies ihmettelee, että minkä ihmeen takia oon ollut koko päivän hirmu äreä, mutta ei osaa sitten yhtään itse laskea yhteen 2+2. Ihmetelkööt. 

Edit 10.05.: Olinpa ajattelematon tätä kirjoittaessani. Nimittäin perjantaina käytiin miehen töiden jälkeen Kuopiossa, joten päivä venyi aaaika pitkäksi. Vasta iltakahdeksan jälkeen oltiin anoppilassa. Onneksi tytöllä ei kuitenkaan niii-in pitkä päivä ollut, sillä hää lähti neljän maissa appivanhempien kyydissä, kun me jatkettiin matkaa Kuopioon. Kuopion reissusta ja ostoksista lisää myöhemmin.