Päivät on menny tällä viikolla hirmu nopeasti enkä oo oikein mitään tahtonu saada aikaan. Jospa tää tästä ja innostuisin blogiakin päivittelemään kunnolla useammin. Viime aikoina on tuntunut hiukan siltä, ettei huvita juuri kirjoitella mitään. Nyt päätin kirkoittaa tänne edes jotakin.
Mies lähti kuskiksi veljelleen ja muutamalle kaverille. Tytön kanssa tapeltiin ihan kunnolla nukkumaan käymisestä vaikka oli aivan rättipoikkiväsyny. Nyt tyttö kuitenkin onneksi nukkuu ja tuhisee tuolla sängyssä. Tässä onkin siis hyvää aikaa viettää laatuaikaa itsensä kanssa.
Saa nähdä miten kauan miehellä menee tällä kertaa. Viimeeksi kun oli eräälle kaverilleen kuskina niin jumittuivat erääseen saareen, kun menivät kaverin kaverille yökahville eikä lossi lähtenytkään kuin vasta 03:30. Mies oli kömpi viereen 06:30. Miehen sanoin "olipahan reissu, mutta tulipahan tehtyä" :D Mies ei voinut edes ilmoittaa olevansa jumissa jossakin saaressa, kun ei tahtonu herättää. Välillä kyllä ärsyttää, kun ei voi ilmoittaa, että menee huomattavasti pidempään, sillä kerkesin jo kuvitella vaikka mitä tuolloin.. Tosin miehen ajattelutapa on kyllä huomaavainen, mutta silti. Sieltä saaresta olisi kyllä kuulemma päässyt pois teitsekkin, mutta se tie kuulemma kiertää niin paljon, että sama oli odotela lossia. En usko, että ovat tällä kertaa kovin myöhään, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Eivätköhän nuo ala kohta ilmaantua.
Odotan jo innolla ensi viikkoa. Äitini vanhemmat, Ukki ja Mummi, tulevat keskiviikkona asuntoautollaan tänne. Saattavat ottaa Emma-siskonikin mukaan. Ihana nähdä heitä pitkästä aikaa! Ja ensi viikonloppuna lähden sitten hein kyydissä Imatralle ja saan viettää muutaman päivän LOMAA! Odotan niiiiiiiiiiiii-in innolla! Ihanaa, kun saa vaan olla eikä tarvitse huolehtia muista kuin itsestään! Ja voi nähdä ihmisiä ja tehdä mitä huvittaa (tietyissä puitteissa kylläkin). Saa nähdä miten tuo tyttö pärjää sillä aikaa.. Nimittäin oon ollut aiemmin poissa ainoastaan iltoja ja muutaman yön, kun vieroitettiin rinnasta. Luulen silti, että tuo tyttö pärjää paremmin kuin äitinsä :D Mahtaa käydä niin, että kerkeän juuri tottua yksin liikkumiseen ja olemiseen, kun mies ja tyttönen tulevatkin perässä Imatralle.
Niin.. Miehellä alkaa kahden viikon päästä kolmiviikoinen kesäloma. Ensimmäisen lomaviikon torstaina tulevat neidin kanssa perässä Imatralle ja ollaan siellä max. seuraavan viikon tiistaihin. Torstaina mennään yöksi mein suvun mökille, jossa en oo käyny varmaan kohta kahteen vuoteen.. Silti miulla on samanlainen oikeus käyttää mökkiä kuin muullakin suvulla ja siskolla, joka on viime aikoina sielä ollut ahkeraan viikonloppuisin. Saa nähdä soittaako mein ukko mökillä olon aikana.
Mutta nyt voisin ehkä mennä etsimään pientä purtavaa ja alkaa tekemään iltapuuhia. Voisin valvoa vaikka miten pitkään, joka ei kuitenkaan oo järkevää, sillä aamulla pitäisi kuitenkin jaksaa nousta normaaliin aikaan ylös tytön kanssa.
----------------------------------------
Gallupin vastausmäärästä (16!) päätellen tätä blogia seuraa moni muu lukijoiksi ilmoittautuneiden lisäksi. Nytpä siis toivon ja tahdon, että kaikki tätä blogia seuraavat ilmoittavat itsestään. Olitpa sitten satunnainen vieras tai vakituinen seuraaja. Tahdon tietää ketkä tätä blogia käyvät kurkkimassa :) Sinä, joka luet tätä tekstiä juuri nyt, jätä kommentti tähän postaukseen. Kommentiksi käy ihan mikä tahansa, tervehdys, muutama sana tai vain ilmoitus, että olet siellä. Ilmianna itsesi.
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.
8 kommenttia:
Täällä lukija! :D
Uusi lukija ilmoittautuu :)
Pikku neiti 7kk:n kanssa ensimmäistä kesää yhdessä ihmetellään ja siinähän ihmeteltävää riittääkin:)
Miut sie tiesitkin!
tv. Heidi
suzie PC-foorumilta kävi kurkkimassa :)
Mukavaa toukokuun loppua :)
täällä lukija myös!
Täällä yksi, joka kyllä on jo kommenttia jättänytkin. :)
Vietähän oikein mukavaa lomaa! Se on aina kivaa kun saa jotain vaihtelua normaaliin arkeen :)
No terve:) Odottelen tässä kirjettä ja mietin mitä kortteja sitä lähettäisi, minullakin on nyt blogi bloggerissa, käsityöblogi täällä käy kurkkaa www.pumpuliinapistelee.blogspot.com
Heippa!
Käyn silloin tällöin katsomassa mitä tänne kuuluu. Läysin blogin selaillessa.
Hyvää kesää sinne!'
t. Hattara
Lähetä kommentti