Suuri Pieni Maailmani
-blogi kertoo nuoresta äidistä, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen ts. bipolaarinen mielialahäiriö. Historiaan mahtuu
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.

lauantaina, toukokuuta 01, 2010

Huutiksessa...

... on jälleen vaaleansininen prinsessamekko, jonka olen aiemmin esitellyt täällä. Se ei ensimmäisellä kerralla mennyt kaupaksi, joten yritetään uudelleen. Tällä kertaa lähtöhinta on pienempi (aiemmin 8e, nyt  3e) sekä myös minimikorotus (aiemmin 1e, nyt  0.50e). Harmittaa suuresti, kun ei keritty tuota käyttää, joten toivottavasti löytäisi hyvän uuden kodin.

Ei kommentteja: