Suuri Pieni Maailmani
-blogi kertoo nuoresta äidistä, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen ts. bipolaarinen mielialahäiriö. Historiaan mahtuu
mm. värikäs tunne-elämä, lähes puolentoista vuoden mittainen evakkoasuminen appilassa heti esikon syntymän jälkeen sekä henkinen
romahtaminen ja sairauden eteneminen huonompaan suuntaan. Blogin kirjoittamisessa on ollut yli puolen vuoden tauko, jona aikana on kerennyt
tapahtua monenmoista. Suurin muutos elämään tapahtui syyskuun lopulla, kun tein suuren päätöksen ja muutin pois perheemme yhteisestä
kodista -tavoitteena saada itsensä henkisesti parempaan kuntoon ilman että jaksamaton puoliso saa lannistumaan auringon hiukan pilkistäessä
pilvien takaa. Nyt kirjoitustauon jälkeen tulen tänne blogiin kirjoittamaan toivottavasti hyvien päivien lisäksi myös niinä huonoina. Blogi on edelleen
itseäni varten, mutta myös kaikille tärkeille ihmisille ympärillä.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2013

Prinsessan joululahjat

Meinasin ensin, että olisin laittanu tän jo edelliseen postaukseen, mutta ajattelin että ehkä kuitenkin kivempi, jos teen kokonaan oman postauksen tätä varten. Eli tässä olis nyt ens alkuun hiukan fiiliksiä Joulusta prinsessan lahjojen avauksen muodossa vaikka se tapahtuikin vasta Tapaninpäivänä :) Itsestä oli hauska katsoa jälkeenpäin tätä, joten toivottavasti joku muukin tykkäisi.


Ja kukaanhan ei varmaankaan arvaa mikä lahjoista oli päätynyt kasaan äidin toimesta :P

Ei kommentteja: