Kävin toissa viikonloppuna minilomalla ystävän luona Joensuussa
ja reissu oli oikein antoisa.
Oli ihana viettää aikaa ihanassa seurassa,
olla vaan ja tehdä mitä kulloinkin huvitti.
Ei ollut velvollisuuksia ja sai hetken huilata äitinä olemisesta.
Nyt on taas virtaa ja jaksaa hetkisen :)
Vaikka miula oli kamera koko ajan laukussa mukana,
niin en siltikään juuri muistanut kuvia ottaa.
Tässä kuitenkin muutama kuva reissusta.
Tuollainen kaveri löytyi torin laidalta.
Melkein keskustassa oleva silta suljettiin hetkeksi,
kun vesipelastajat kulkivat kanavasta.
Kierrettiin eräs hautuumaa lävitse
ja sieltähän löytyi vaikka mitä hienoa.
Hautuumaalla oli eräs kesyorava,
joka tuli todella lähelle kuvattavaksi.
Jotkut ihmiset syöttivät oravaa kädestä
ja pakko oli ikuistaa tilanne kameralle :)
Muutama leffakin tuli viikonlopun aikana katsottua.
Olin odottanut todella kovasti Liisa Ihmemaassa -elokuvan näkemistä,
joka osoittautui pienoiseksi pettymykseksi.
Rakkautta vain oli ihan katsottava elokuva.
Beatrix Potterista tykkäsin kovasti
ja olinkin sen nähnyt jo aiemmin.
Se tuli myös nyt viikonloppuna telkkarista.
Käytiin iltasella kävelemässä kaupungilla.
Joensuun "pipakakkukirkko", joksi eräs ihminen sitä nimitti,
oli kyllä näkemisen arvoinen.
Kuvia parista kirpparilöydöstä
ja muista ostoksista tulee omaan postaukseensa piakkoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti